perjantai 30. marraskuuta 2007

Vihdoin

Huomenna se on. Vihdoin ja viimein tämä julma ja kohtuuton odotus palkitaan. Me pelataan. Ylläs on huomenna. Reilu 12 tuntia siihen kun bussi kaartaa Teboilin pihaan. Siitä se sitten alkaa. Elämän ja kuoleman taistelu. Me pelataan.

torstai 29. marraskuuta 2007

Ylihuomenna!

Jumalauta pojat! Ylihuomenna on Ylläs! Ja me pelataan! Ja me pelataan ihan vitusti! Ihan vitun hienoo!

maanantai 26. marraskuuta 2007

Turbot

Jonsered Turbo. Siinä on nimi joka muistetaan vielä pitkään ja senkin jälkeen. Todellinen pakkojen pakka. Niissä korteissa on sitä jotain mihin moni muu pakka ei pysty. Jos jokin muu pahvipakka yrittäisi roikkua yhtä monta vuotta peleissämme kuin Turbot, olisi se jo mädäntynyt käyttökelvottomaksi. Sillä missään muussa pakassa ei ole niin paljoa tunnetta kuin Turboissa. Ne 55 yksilöä ovat jotain todella suurta. Kaikki eivät tietenkään niitä rakasta ja matkan varrelle on toki sattunut monta vaarallista hetkeä. Niistä mainittakoon päivä jolloin eräs Turboja eniten sekoittanut henkilö päätti mullistaa maailmaa tuikkaamalla kaikkia sääntöjä ja lakeja vastaan nämä kortit lumihankeen. Turbot eivät tietenkään tästä taipuneet, vaan palasivat takaisin tuonelan ovilta. Oli miten oli, jos näen silmilläni, joita muuten ei ole, päivän jolloin jokin pakka ottaa Turbojen valtikan, tulen valelemaan sekä Turbot että itseni tulenaralla nesteellä, ja sytyttämään itseni ja nuo 55 jumalaa tuleen.


ps. 4 päivää ylläkselle !!!!!

lauantai 24. marraskuuta 2007

Elämä on pelaamista varten

Ensimmäiset muistikuvat tämän jumalaisen lajin parista ajoittuvat muutamien vuosien taakse aikaan jolloin kaikki oli vielä niin huoletonta. Tietenkin jotain hallitsevaa puuttui kuvioista. Jotain mikä muutti meidän kaikkien elämää. Nimittäin pelaaminen. Puhuimme me nyt sitten tuosta siunatusta 52 paperisen tai muovisen kortin läjästä, tai noista uskomattomista metallin ja muovin muokkaamista, ylväinä paikoillaan ympäri suomineitoa seisovista rahaa tahkoavista myllyistä. Ensimmäiset kolikot pienistä sormista putosivat laivalla koneen syövereihin imien kaiken mitä pienet taskut antoivat. Silloin aivot olivat vielä tasolla, missä sormet takoivat koneen kiiltäviä näppäimiä tietämättä mitä niillä oikeasti tarkoitettiin. Markka-aikain vielä silloin oli ja ensimmäinen Sibelius katosi käsistä yllättävän vikkelään. Silloin ei kuitenkaan ollut vielä mitään käsitystä siitä, kuinka monta paperista arvolappua vielä tulisi katoamaan. Elämä runnoi ja vei eteenpäin, markat vaihtuivat euroiksi ja mieli synkemmäksi. Ensimmäiset pelikortitkin tuli sekoitettua. Myöskään siitä, kuinka monta kertaa niitäkin tulisin vielä sekoittamaan ei vielä ollut tietoa. Polku oli kuitenkin jo valittu. Kivikkoa tuli vastaan. Maa oli vetistä. Mutta valo paistoi kuitenkin kaukaisuudessa. Paluuta ei enää ollut. Seuraavat muistot sijoittuivat aikaan jolloin kauniina suvi-iltana Hauholta lähti matkaan auto jonka määränpää oli Alvettulan pub. Tunnelmaisesta paikasta mieleen on painunut nurkassa kauniissa valaistuksessa kyyhöttänyt Jokeri Pokeri. Ensimmäistä kertaa olin kuullut kuinka kolikot laariin kilisivät. Ja tiennyt en kuinka monta kertaa ne vielä tulisivat kilisemään. Tämän jälkeiset muistot ovat ajassa jolloin olin liittynyt nimeltä mainitsemattoman seuran urheilutoimintaan. Siellä tapasin ensimmäistä kertaa nämä henkilöt joiden aivoissa oli reikä samassa kohtaa kuin omissanikin. Kukaan tosin ei vieläkään tietänyt mitä muutamien vuosien päästä tulisi tapahtumaan, jotain suurta nimittäin, jotain erittäin suurta. Ja vuonna 2004 se tapahtui. Vuonna 2003 seuraamme liittyneet ystävykset nimeltään Jonsered Turbot, saivat kunnian avata pelin. Ensimmäiset jakomme joissa raha oli mukana oli viimein jaettu. Panokset olivat vielä pieniä mutta tunnetta oli mukana vähintään yhtä paljon kuin nykyään. Tästä voidaan sanoa peliemme virallisesti saaneen alkunsaPolku oli siis valittu ja matka oli alkanut. Koneet astuivat kuvioihin. Me tahkosimme näitä koneita päivästä toiseen. Rahaa meni, rahaa tuli. Useammin kuitenkin meni. Panokset nousivat korttipeleissä. Menon voidaan todeta muuttuneen kohtalaisen vakavaksi Oravatonnissa vuonna 2006 jolloin ensimmäistä kertaa nostimme panoksen euroon. Sen jälkeen on monilla meistä ollut sekä synkkiä että hienoja hetkiä pelien parissa. On hävitty, on voitettu. On huudettu, on raivottu, mutta ennen kaikkea, pelattu. Ja pelataan edelleen ja tullaan pelaamaan. Kuten jo joskus muistan maininneeni, pelaaminen on elämä suola. Ja jos tuo elämän suola joskus tulee loppumaan voidaan elämän todeta päättyneen. Me kaikki tunnemme pelejämme kohtaan sellaista palavaa kiihkoa, intohimoa ja tunnetta jota harva muu tuntee mitään kohtaan. Meille elämä on pelaamista, toisin kuin muille joille pelaaminen on vain osa elämää. Me, jos jotkut tiedämme mitä pelaaminen on. Se on sitä jotain. Niin kauan kun pystyn omin käsin kortit jakamaan, niin kauan tulen pelaamaan. Ja jos joku on minua vastaan tai väittää ettei pelaaminen ole elämä, tulen ja viillän kyseisen henkilön ranteet auki rakkailla turboillani, kusen päälle, nauran ja lähden ärrälle höyläämään. Pitäkää siis lippu korkealla ja kortit perseessä niin selviätte. Tämä teksti Rykmentin seitkytvuotisjuhlien kunniaksi.

torstai 22. marraskuuta 2007

Ylläs

Siitä on kauan, mutta silti se on paremmin muistissa kuin vaikka eilinen päivä. Tuon piinojen ja mahdollisuuksien viikko. Se oli jotain niin suurta etten kykene edes selittämään. Me pelasimme, me pelasimme kuin eläimet me olimme tulessa kuin eläimet kiima-aikaan. Me taistelimme. Kieppi 4. Tuo pahuuden pesä, kirouksien kyntämätön pelto. Saatanain kamari. Kylmää ja pahuutta hohkaava, rivouksien kolo, irstauden ilotalo. Rakas peliluolamme. Luola jossa värikäs paperi vaihtoi omistajaa. Luola jossa sijaitsee pöytä, jonka äärellä 5 mieleltään poikkeavaa paskanaamaa tahkosi viikon putkeen, mitäpä muutakaan kuin pokeria. Voi niitä päiviä. Ne jäivät ikuisesti historiankirjoihin. Ne mullistivat maailmaa. Ne mullistivat meitä. Enemmän kuin pesäpallomaila naamaa. Enemmän kuin auto jänistä jonka päälle oli ajanut. Ne päivät tekivät meistä erilaisia. Ne muuttivat jokapäiväistä elämäämme. Ne saivat meidät ajattelemaan kaiken toisin. Ne saivat meidät liekehtimään kuin soihtu. Ne tekivät meistä meitä, meitä keitä ikinä olemmekaan. Me pelattiin. Ja kohta on taas se aika vuodesta kun nämä mulkonaamaiset, verta peliensä takia vuodattavat rivot apinat aloittavat 700 kilometriä pitkän pyhiinvaelluksensa kohti tuota mekkaa, jossa saavat toteuttaa itseään parhaimmillaan. Olkoon kortit heidän puolellansa ja käyköön koneet märkinä heidän edessään. Sillä he pelaavat, ja ihan vitusti.

Viisi jumalaa

Nyt se on varmistunut, nimittäin se että Otso lähtee mukaan Ylläkselle viidenneksi jumalaksi. Otsohan on tunnetusti aivan armoton kortinlätkijä, joten hätää pelaajista ei tule olemaan. Näillä mennään. Imekää lekaa!

tiistai 20. marraskuuta 2007

Työ tekijänsä kahlitsee

Siihen on enää runsas viikko. Pelilliseen ylösnousemukseen, jumalten lahjaan, siihen johonkin mistä kaikki puhuivat jo tammikuussa. Kohta on Ylläs. Vuoden hienoin viikko. Kun jumalat iskevät yhteen kaikki muu vaikenee. Sanat muuttuvat teoiksi, mahdottomuudet todeksi. Kortit jaetaan. Paskat haistatetaan, vittu me pelataan. Maailma muuttuu peliareenaksi. Me oman elämämme gladiaattorit iskemme yhteen. Julmalla, kylmällä, tunteettomalla, mieltä raiskaavalla tahdilla me piiskaamme noita tuonen ratsuja entistä kylmempään menoon. Tunnemme adrenaliinin virtaavan suonissamme, ajatuksemme kiitävät tuonpuoleisessa. Me elämme unelmaamme, me pelaamme.

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

JONSERED JUMALA ILMESTYI

MULLA ON JONSERED-LIPPIS! Se tuli taivaasta. Nyt mulla on pala jumalaa, joten olen voittamaton.

Ennakkoa tulevasta

Niille kaikille, jotka eivät vielä tienneet, että kirjoitan pientä romaania peleistämme ja kaikesta siihen liittyvästä, tiedoksi että pian voit hankkia itsellesi sivukaupalla uskomatonta luettavaa. Tilaa itsellesi me pelataan-lehti ja olet päiväntasalla kaikesta mitä peleissämme tapahtuu. Tässä makua tulevasta: Kieppi 4. Tuo pahuuden pesä, kirouksien kyntämätön pelto. Saatanain kamari. Kylmää ja pahuutta hohkaava, rivouksien kolo, irstauden ilotalo. Rakas peliluolamme.

Siinähän sitä ja lisää on tulossa, vittu pojat kohta on Ylläs ja saatana me pelataan!

perjantai 16. marraskuuta 2007

tiistai 13. marraskuuta 2007

Elämän virta

Ylläs, se on kuin vapaana virtaava kuohuva koski. Elämän virta. Jotain mitä kaikki eivät tajua. Yliluonnollinen, jumalalta saatu lahja. Ja me olemme kuin kalat tuossa virrassa, villeinä ja vapaina, me uhkumme intoa, kiihkoa, voimaa ja joka vuosi me nousemme tuon suunnattoman virran kuohuineen ylös. Ja kun pääsemme ylös, olemme tulleet paratiisiin, jossa vietämme 8 siunattua päivää. Me olemme taistelleet koko vuoden jotta pääsisimme sinne missä muutaman viikon kuluttua olemme ja elämme kuin viimeistä päivää harrastaen jalointa lajia. Vahvistukaa ja kerätkää itseenne se voima jota te tarvitsette tulevina hetkinä. Sillä noina armottomina hetkinä kun nostatte pöydältä käteen jotain suurta, teidän kanssanne ei ole kukaan muu kuin te itse.

lauantai 10. marraskuuta 2007

Voimaa

Tie on pitkä ja elämä on lyhyt. Astumme jokaisena elämämme hetkenä lähemmäksi sitä viimeistä rajatolppaa - porttia, jonka takaa ei ole paluuta. Tällä matkalla on monta enemmän tai vähemmän hienoa tapahtumaa. Ne antavat syyn ja tarkoituksen elämälle. Ne vastaavat kysymykseen miksi. Yksi tavallisesta arjesta poikkeava vaihe elämässämme on 20 päivän päässä. 20 päivää tässä valtavassa kokonaisuudessa on merkityksetön, mutta seuraavat 8 päivää tuon vaiheen jälkeen tulee olemaan jotain suurta. Kosketus tuntemattomaan, ilon ja toivon maahan, seitsemän tunturin ja 52 Jumalan siunaamaan nirvanaan, tulee olemaan ravisuttava kokemus. Tuota hetkeä odottaessa tuntee saavansa kyvyn kävellä vetten päällä ja kyvyn poimia kuun taivaalta. Ne ovat kuitenkin vain luuloja - totuus on kauniimpi.

tiistai 6. marraskuuta 2007

Vitulla päähän! 24 päivää!

Haistakaa kaikki paska! Me pelataan! Ja vetäkää muna niin syvälle perseeseen että tuntuu kuin se tulisi korvasta! Mutta siis Ylläs ei ole tänä vuonna ollut kertaakaan näin lähellä! Aivan mahtavaa, me pelaamme kohta, tunnemme sen riemun minkä ässäneloset tuo tullessaan panosten ollessa valtavat ja taas toisaalta tunnemme sen hillittömän tuskan mikä meitä kaivertaa kun häviämme pelin nelosilla. Mutta se on vain osa peliä ja meillehän pelaaminen on elämä! Rouhikaa pojat munaa! Me pelataan!

sunnuntai 4. marraskuuta 2007

JUMALAUTA POJAT!! KOHTA LÄISKITÄÄN REVONTULIEN LOIMUSSA

Siis mahtava teksti Villeltä. Tuota lukiessa liikuttuu aivan oikeesti kyneeliin. Tuon katkelman sisältämät sanat ja niiden luomat ajatukset tulevasta antavat voimia ja uskoa elämään. Jos jokainen ihminen maan päällä kantaisi yhtä suurta intohimoa ja rakkautta johonkin asiaan - kuin me, jotka ylläkselle olemme menossa - olisi kyseessä varmasti jumalan luoma maailma. Ei löydy sanoja eikä tekoja eikä mitään konkreettista mittayksikköä, joka voisi kuvata sitä intohimoa ja poltteen määrää, jonka voimin me valaisemme kivisen tien. Tässä ei ole kyse himosta, vaan jostain paljon suuremmasta.

Ainoa totuus tässä maailmassa on se, että kohta on ylläs. Sitä ei voi meiltä itse Jumalakaan riistää, sillä ihmisten luoma kuva Jumalan voimista on pientä ja mitätöntä tämän tunnekuohun rinnalla. Kohta on ylläs ja me todellakin pelataan. Siis ei pelata, vaan PELATAAAAAN!!!

lauantai 3. marraskuuta 2007

Vittu me pelataan. Ja me vittu pelataan.

Ylläs on ihan kohta. Siihen on niin vähän aikaa että voin jo tuntea sen fiiliksen kun astumme tuolta synkältä linja-autoasemalta ( helvetin porteilta) tuohon kulkuneuvoon joka kuljettaa meitä kohti taivaan rajaseutuja. Ne ikimuistoiset ensimmäiset jaot kun Summanen äheltää tyynyn takaa ja paiskaa 9-parin jokerilla pöytään, ne jaot mitkä eivät vielä tunnu miltään kun tietää mitä on odotettavissa ja kun tietää sen että noiden ensimmäisten alkukierrosten jälkeen on luvassa vielä niin monta ihanaa hetkeä kun saa nostaa kortit pöydästä ja todistaa milloin nelosia suoraan käteen milloin taas 9- haita ja näin edespäin. Ne hetket kun tunnet että nyt mä voitan ja kuulet ympäriltä huudot: Vittu mä hävisin taas! Mul ei oo saatana taaskaan mitää ja Mul oli vittu vaan seiskapari! Ne ovat niin muheva osa peliämme. Panosten noustessa tunnemäärä lähes triplaantuu ja isoimpia summia jaettaessa saattaa tappion kärsineiden mielessä liikkua kohtalaisen synkkiä ajatuksia. Mutta nekin ajatukset saamme pyyhittyä pois pelaamalla lisää ja totta vitussa vieköön näinhän me teemme! Jos kuulemme sanoja: Mä en pelaa enää tai vastaavaa sanomme vain et sähän pelaat ja niin pelaamme taas. Me vain pelaamme ja pelaamme. Mitä muutakaan? Pelaaminen on elämän suola ja se ei tule koskaan loppumaan ennenkuin todistamme ensimmäistä itsemurhaa peliemme johdosta. Sitä tuskin tulee lähiaikoina tapahtumaan vaikka syitä on jo moneen kertaan ollutkin. Pakkojenkin määrä on viime vuodesta vain kasvanut mutta edelleen pintansa pitävät legendat jotka vuodesta toiseen mädäntyvät käsissämme. En mainitse nimiä koska luulen että jokainen kuka tätä blogia lukee tietää mistä puhutaan. Ylläs. Se on ihan kohta. Vittu me pelataan. Ja me vittu pelataan.

torstai 1. marraskuuta 2007

Tasan kuukausi!

Aivan tasan kuukauden päästä juuri näihin kellonaikoihin kymmenen aikaan, istumme siinä jumalaisessa mökissä, tuon kuuman pöydän ympärillä raivoa ja intoa uhkuen! Ja sitten me pelataan! Siis enää tasan kuukausi ja Ylläs on irti! Me pelataan!