lauantai 24. marraskuuta 2007

Elämä on pelaamista varten

Ensimmäiset muistikuvat tämän jumalaisen lajin parista ajoittuvat muutamien vuosien taakse aikaan jolloin kaikki oli vielä niin huoletonta. Tietenkin jotain hallitsevaa puuttui kuvioista. Jotain mikä muutti meidän kaikkien elämää. Nimittäin pelaaminen. Puhuimme me nyt sitten tuosta siunatusta 52 paperisen tai muovisen kortin läjästä, tai noista uskomattomista metallin ja muovin muokkaamista, ylväinä paikoillaan ympäri suomineitoa seisovista rahaa tahkoavista myllyistä. Ensimmäiset kolikot pienistä sormista putosivat laivalla koneen syövereihin imien kaiken mitä pienet taskut antoivat. Silloin aivot olivat vielä tasolla, missä sormet takoivat koneen kiiltäviä näppäimiä tietämättä mitä niillä oikeasti tarkoitettiin. Markka-aikain vielä silloin oli ja ensimmäinen Sibelius katosi käsistä yllättävän vikkelään. Silloin ei kuitenkaan ollut vielä mitään käsitystä siitä, kuinka monta paperista arvolappua vielä tulisi katoamaan. Elämä runnoi ja vei eteenpäin, markat vaihtuivat euroiksi ja mieli synkemmäksi. Ensimmäiset pelikortitkin tuli sekoitettua. Myöskään siitä, kuinka monta kertaa niitäkin tulisin vielä sekoittamaan ei vielä ollut tietoa. Polku oli kuitenkin jo valittu. Kivikkoa tuli vastaan. Maa oli vetistä. Mutta valo paistoi kuitenkin kaukaisuudessa. Paluuta ei enää ollut. Seuraavat muistot sijoittuivat aikaan jolloin kauniina suvi-iltana Hauholta lähti matkaan auto jonka määränpää oli Alvettulan pub. Tunnelmaisesta paikasta mieleen on painunut nurkassa kauniissa valaistuksessa kyyhöttänyt Jokeri Pokeri. Ensimmäistä kertaa olin kuullut kuinka kolikot laariin kilisivät. Ja tiennyt en kuinka monta kertaa ne vielä tulisivat kilisemään. Tämän jälkeiset muistot ovat ajassa jolloin olin liittynyt nimeltä mainitsemattoman seuran urheilutoimintaan. Siellä tapasin ensimmäistä kertaa nämä henkilöt joiden aivoissa oli reikä samassa kohtaa kuin omissanikin. Kukaan tosin ei vieläkään tietänyt mitä muutamien vuosien päästä tulisi tapahtumaan, jotain suurta nimittäin, jotain erittäin suurta. Ja vuonna 2004 se tapahtui. Vuonna 2003 seuraamme liittyneet ystävykset nimeltään Jonsered Turbot, saivat kunnian avata pelin. Ensimmäiset jakomme joissa raha oli mukana oli viimein jaettu. Panokset olivat vielä pieniä mutta tunnetta oli mukana vähintään yhtä paljon kuin nykyään. Tästä voidaan sanoa peliemme virallisesti saaneen alkunsaPolku oli siis valittu ja matka oli alkanut. Koneet astuivat kuvioihin. Me tahkosimme näitä koneita päivästä toiseen. Rahaa meni, rahaa tuli. Useammin kuitenkin meni. Panokset nousivat korttipeleissä. Menon voidaan todeta muuttuneen kohtalaisen vakavaksi Oravatonnissa vuonna 2006 jolloin ensimmäistä kertaa nostimme panoksen euroon. Sen jälkeen on monilla meistä ollut sekä synkkiä että hienoja hetkiä pelien parissa. On hävitty, on voitettu. On huudettu, on raivottu, mutta ennen kaikkea, pelattu. Ja pelataan edelleen ja tullaan pelaamaan. Kuten jo joskus muistan maininneeni, pelaaminen on elämä suola. Ja jos tuo elämän suola joskus tulee loppumaan voidaan elämän todeta päättyneen. Me kaikki tunnemme pelejämme kohtaan sellaista palavaa kiihkoa, intohimoa ja tunnetta jota harva muu tuntee mitään kohtaan. Meille elämä on pelaamista, toisin kuin muille joille pelaaminen on vain osa elämää. Me, jos jotkut tiedämme mitä pelaaminen on. Se on sitä jotain. Niin kauan kun pystyn omin käsin kortit jakamaan, niin kauan tulen pelaamaan. Ja jos joku on minua vastaan tai väittää ettei pelaaminen ole elämä, tulen ja viillän kyseisen henkilön ranteet auki rakkailla turboillani, kusen päälle, nauran ja lähden ärrälle höyläämään. Pitäkää siis lippu korkealla ja kortit perseessä niin selviätte. Tämä teksti Rykmentin seitkytvuotisjuhlien kunniaksi.

Ei kommentteja: