Siitä on kauan, mutta silti se on paremmin muistissa kuin vaikka eilinen päivä. Tuon piinojen ja mahdollisuuksien viikko. Se oli jotain niin suurta etten kykene edes selittämään. Me pelasimme, me pelasimme kuin eläimet me olimme tulessa kuin eläimet kiima-aikaan. Me taistelimme. Kieppi 4. Tuo pahuuden pesä, kirouksien kyntämätön pelto. Saatanain kamari. Kylmää ja pahuutta hohkaava, rivouksien kolo, irstauden ilotalo. Rakas peliluolamme. Luola jossa värikäs paperi vaihtoi omistajaa. Luola jossa sijaitsee pöytä, jonka äärellä 5 mieleltään poikkeavaa paskanaamaa tahkosi viikon putkeen, mitäpä muutakaan kuin pokeria. Voi niitä päiviä. Ne jäivät ikuisesti historiankirjoihin. Ne mullistivat maailmaa. Ne mullistivat meitä. Enemmän kuin pesäpallomaila naamaa. Enemmän kuin auto jänistä jonka päälle oli ajanut. Ne päivät tekivät meistä erilaisia. Ne muuttivat jokapäiväistä elämäämme. Ne saivat meidät ajattelemaan kaiken toisin. Ne saivat meidät liekehtimään kuin soihtu. Ne tekivät meistä meitä, meitä keitä ikinä olemmekaan. Me pelattiin. Ja kohta on taas se aika vuodesta kun nämä mulkonaamaiset, verta peliensä takia vuodattavat rivot apinat aloittavat 700 kilometriä pitkän pyhiinvaelluksensa kohti tuota mekkaa, jossa saavat toteuttaa itseään parhaimmillaan. Olkoon kortit heidän puolellansa ja käyköön koneet märkinä heidän edessään. Sillä he pelaavat, ja ihan vitusti.
torstai 22. marraskuuta 2007
Ylläs
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti